Vaikka vielä elämmekin virallisesti kesää niin viikonloppuna sain jo muistutuksen syksyn läheisyydestä. Olin mökillä ja lauantaiaamuna heräsin sateen ropinaan peltikatolla, tuulenhuminaan ja aaltojen loiskeeseen. Äänet kuulostivat jotenkin rauhoittavilta ja jäinkin joksikin aikaa kuuntelemaan niitä lämpöisen peiton alle. Kun sitten nousin kurkkaamaan ikkunasta ulos, totesin siellä olevan hämärää, pilvistä ja märkää eikä lämpöasteissakaan ollut hurraamista. Sade loppui melko pian, mutta tuuli yltyi entisestään ja vaahtopäät uivat pitkin meren pintaa. Tuntui kovin syksyiseltä! Jopa niin, että sytytin takkaan tulen vaikkei sitä kylmyyden takia olisikaan tarvinnut tehdä. Se vaan jotenkin sopi tunnelmaan. Katsellessani aaltojen loisketta tuulen humistellessa puiden latvoissa, syksyn läheisyys tuntui hyvin konkreettiselta.
Myös toimiston arki on antanut viitteitä syksyn läheisyydestä. Yhdistysten hallitukset ovat pitäneet kokouksiaan valmistautuen syyskauden toimintoihinsa. Tiedoterintamalla on myös ollut vilkasta; niitä on täällä tulosteltu ahkerasti ja postinkantaja onkin sujauttanut monen yhdistyksen jäsenten postilaatikkoon lähiaikoina uunituoretta luettavaa syyskauden toiminnasta. Ja suurimmalla osalla yhdistyksistä toiminta alkaa kalenterin käännyttyä syyskuulle.
Samoin mekin täällä valmistelemme ja viimeistelemme syyskauden tapahtumia. Pentti on jo aloittanut ensimmäisen ATK-koulutuksen pitämisen ja niitä on sovittu pidettäväksi ainakin neljä elo-syyskuun aikana. Kiinnostuksesta ja toiveista riippuen ehkä enemmänkin. Ensimmäinen opiskelijaryhmäkin on jo käynyt ja KamariHerrat palasivat kesälaitumiltaan (= viikottaisilta torikaffeiltaan) taas tänne Kamarin pöydän ääreen viime perjantaina.
Syyskaudesta on meidänkin toiminnassa tulossa vilkas. Suurimmat tapahtumat ovat lokakuussa oleva pitkäaikaissairaille ja vammaisille lapsille suunnattu “Matkalla Maddaleenan kanssa” sekä marraskuussa oleva vapaaehtoisten kiitoskonsertti jossa esiintyy Salon Viihdelaulajat. Ajankohtaista-sivulta löytyy kuukausittain ilmestyvä tiedote, josta näkyy mitä kaikkea muuta ohjelmassa on ja toivottavasti löydät sieltä jotain joka houkuttelee Sinutkin mukaan.
Yksi syksyn saapumisen merkki on myös se, että Tanja on palannut lomalta, joten siivous pelaa taas tuttuun tyyliin ja ajankohtaan kuuluva ikkunanpesu-urakka on alkanut.
Monelle syksy on myös sadonkorjuun aikaa, joko luonnonantimien tai omien viljelysten. Onhan se sitten talvella mukavaa ottaa pöytään niitä omia herkkuja; tietää ainakin mitä syö. Jos kuntosi suinkin sallii niin lähde metsään niitä luonnonantimia keräämään. Ota mukaasi myös yksi ylimääräinen kori johon keräät kaikkea sitä luonnonantia joka saa mielesi virkistymään ja rauhoittumaan!
Toivon, että kesän rentoutumisen jälkeen yhdistysten moninainen toiminta taas houkuttelee entistä useamman mukaan mukavaan porukkaan; yhdessä surutkin puolittuu ja ilo moninkertaistuu!
Aurinkoisia alkavan syksyn päiviä ja ihania pimeneviä iltoja kynttilöiden loisteessa.
Eija-Riitta